tiistai 15. toukokuuta 2018

Kittilässä tulvatilanne helpottanut vähän 15.5.2018

Edit 18.5.2018 Tulva laskee kovaa vauhtia, onpa helpotus! 176,39m mitattu klo 19 ja siis viemäritaso on 175,5m.

15.5.2018
Kittilässä tulvatilanne on pysynyt eilisestä vakaana, vedennousu on pysähtynyt, mutta vielä vesi ei ole lähtenyt laskemaan ja ainakin kuluvan viikon ajan tilannetta tulee seurata tarkasti. Tulvavesi voi pysyä korkealla useita päiviä ja tulevien päivien sateet voivat vielä nostaa vedenkorkeutta. Viranomaiset valvovat edelleen tilannetta tarkasti.
Ihmisiä pyydetään edelleen huomioimaan turvallisuus ja kotirauha sekä välttämään kulkemista yksityisillä pihoilla ja väliaikaisilla tulvavalleilla. Lapsia on hyvä opastaa välttämään liikkumista tulva-alueilla. Ajoneuvoilla ajo on kielletty väliaikaisesti suljetuilla ajoväylillä ja pyöräteillä.
Kittilän kunnan tulvajohtoryhmä on kokoontunut tiistaina 15.5.2018 klo 12 ja saanut jälleen tilannekatsauksen ELY-keskukselta, Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteenlaitoksen Tulvakeskukselta ja Lapin pelastuslaitokselta.
Seuraavan kerran kunnan tulvajohtoryhmä kokoontuu keskiviikkona 16.5.2018 klo 12. Sen jälkeen tiedotetaan kunnan osalta tilanteesta.

Klo 15 tänään veden korkeus oli 177,08m. Tämän vuorokauden ajan veden korkeus on pysytellyt tasolla 177,07m - 177,09m.
 Vahinkoraja on 176,50m.
175,50m korkeudella tulvavesi menee viemäreihin, ja tämä raja ylitettiin 11.5.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti