Aika huvittavaa sinänsä, että käsitöiden suhteen olen kyllä suvun musta lammas. Todellakin! Kun sisko ja äiti ovat siinä suhteessa ammattilaisia, niin hyi hyi… olisi pitänyt olla pikkuisen ahkerampi keskikoulun käsityötunneilla. Ja jättää Aku Ankan lukeminen vähemmälle.
Hyvä kun napin osaan ommella. Viimeksi kun olen käyttänyt ompelukonetta, siitä meni neula poikki. No niin no, eihän se mitään, ymmärrän tietenkin. Pikkusisko sittemmin päätti, että nyt kyllä opettelet ompelemaan... Siinä pistelin menemään taskua kankaanpalaan. Työvoitto se oli, myönnettävä on.
Entäs tämä: tein pullataikinaa yleiskoneella. Tokihan taikina kiipesi moottoriin, joka piti purkaa. No ei todellakaan tullut mieleen, että litran taikinaa ei saa laittaa yleiskoneeseen.
Viisikymppiseksi piti kasvaa, että opin kutomaan sukkaan kantapään. Ensimmäisestä sukan kantapäästä tuli hiippalakki ja siitä suivaannuin sen verran, etten pariin vuoteen puikkoihin edes tarttunut. Kunnes kaupasta tarttui huikean herkullinen kirjava lanka. Taisi olla yhdeksisen kerää neulottu huiviin, josta halusin pitkän. Olikin hassu lanka, aika painava sillä lailla, että se huivi venyi... ja venyi... Paitsi tietenkin sen ainukaisen pesukonekäsittelyn jäljiltä, josta huiviparka tuli suorakaiteen muotoisena puolimetrisenä klimppinä. Sopii lähinnä kissan raapimapuuksi.
Lomilla intouduin tekemään sukkia enemmänkin, varsinkin sadekelien ajanvietteenä se oli ja on, niin, yksinkertaisesti kivaa. Kärsivällisyys ei kuitenkaan ole hyveitäni, joten en aina saa edellistä kudinta valmiiksi kun tekee mieli kokeilla jotakin uutta. Siispä helppo ja nopea kudin on vauvan sukat, ja niitä ryhdyin tekemään. Siis innolla enemmän kuin taidolla. Ulkonäöllisesti pikkusukkaset muistuttanevat lähinnä laskettelumonoa.Sähkösuunnitelmia tarkistaessa yhä uudelleen on vaan välillä rentouduttava, kuinkas muuten, sukkasia neuloen...
 |
| Ensimmäiset lettisukat |
 |
| Olgasukkien kanssa kuluu vielä tovi jos toinenkin |
