lauantai 5. lokakuuta 2013

Pyykkipäivä ja muuta kotoilua

Viivin kohdalla ei voi laulaa '...on neidolla punapaula...' vaan teksti muuttuu muotoon '...on neidolla pyykkikasa...'

Killi on tottunut/totutettu sellaiseen tapaan, että se saa aamulla ja illalla namusen, pari. Minä sitten löysin maitokaupasta kissanminttuja ja kuinka kävikään... Illalla Viivi asettui istumaan keittiön matolle meikäläisen tiskatessa ja aloitti tiiviin tuijotuksen karkkiajan merkiksi. Nooh ootappa nyt hetki kattiseni... mulla onkin sulle yllätys! Ja voi hyvää päivää katin ilmettä, kun tuttujen namusten sijasta tarjolla olikin vaaleanvihreä nappi. Siis ette ole tosissanne!!! Eihän tällä voi edes leikkiä! Siihen jäi herkkupala, ja samassa paikassa se on vielä päiväkausien jälkeenkin.

Muuttokamojen joukosta löytyy vaikka mitä, mm. 12-vuotiaana lahjaksi saatu piianpeili. Veikkaan, että äidin kanssa on käyty joitakin kitkeriä keskusteluja, koska peilin laatikossa oli lappu muistuttamassa siivoamisesta. Laatikko laatikolta kuorma vähenee, ja taidan pitää pihakirppiksen jossakin vaiheessa.

Reilu viikko on asuttu uutta kotia. On kyllä rauhallista! Tätä tuskin olisin uskonut vielä vaikka vuosi sitten, mutta meidän pirtistä puuttuu televisio. Eikä ole ollut ikävä... se kyllä tosin löytyy pikkuhuoneesta.

Takkaa lämmitellään aamuin illoin sähkön säästämiseksi. Hyvin syttyy ja vetää. Sen sijaan makkaranpaistot unohdetaan tällä takalla. Lasiluukku pysyy auki vain, jos sen fiksaa pysymään auki. Leivinuunin käytön opettelu on vielä auki, joten peruslämmössä olen kuivatellut omenanviipaleita. Suunnaton nautinto on se, että vihdoin mahtuu keittiössä tekemään ja kokkaamaan. Nyt kun on saatu myös sohva ja keittiön pöytä, pirtti alkaa näyttää oikealta kodilta. Liekö näitä ravun ominaisuuksia tämä pesän laitto...

Meillä on sellainen työnjako, että isäntä hoitaa ulkotyöt ja minä sisätyöt.
Vaikka tähän tyyliin: Isäntä: '...hei voisko tähän laittaa...'
Minä: '...auts et voi olla tosissas... sehän oli niin, että mä hoidan täällä sisällä...'
Oikeasti, meikäläisen vastaus on paljon lyhyempi 'ei'.

Päivän säätiedotus tulee isännän suusta, ei tähän radiota tarvita! Ja meikäläinen taas luottaa siihen, mitä nenä ja silmät näyttävät. Lapin keleiksi syksy on ollut todella lämmin, nytkin seitsemän plussa-asteen tienoilla. Talvirenkaat on jo alla tosin. Lumesta ei ole tietoakaan vielä, käväisi kyllä ylempänä joku viikko sitten sen verran, että saattoi sanoa maan olleen hetken valkoinen.

Revontulista on saatu nautiskella ja kirkkaista tähtitaivaista. Näkyvät sikälikin paremmin, kun Kolarin kunta pitää katuvalot pimeinä Äkäslompolon kylässä yöaikana pitkälle kevääseen. Tähän katuvalottomuuteen liittyy jouluaaton yksi juttu: ainoina katuvaloina tällä kylällä on kynttilälyhtyjä parinkymmenen metrin välein. Muut valot tulevat talojen ikkunoista ja pihojen lumilyhdyistä ja jäälyhdyistä. Se näky on huikean kaunis!

Arkeen palatakseni olen harkinnut, että 50km työmatkaan pitäisi varata tupla-aika, kun on niin houkuttelevaa jäädä katselemaan maisemia pimeässä aamussa/yössä.


Tätä kasaa ette vie!