Päivä voi olla lokoisakin

Ensitreffit Konijänkällä, kavaljeerina iso musta Vilho. Alkuun tietenkin muutama valssiaskel-hyppy, pyörähdys ja uudelleen. Olisi Vilho vissiinkin tahtonut jäädä jänkälle. No, olenkin aina tykännyt tanssista. Tovin pyörähtelyn jälkeen päästiin metsän laitaan polulle ja siellähän ruuna rauhoittui. Näin ekalla kerralla ihan kaksistaan käytiin tunnin lenkki metsässä, kävellen. Ajattelin ottaa matkalla kuvan. Virhearvio. Heti kun pysähdyin ottaakseni kännykän taskusta, Vilho teki uukkarit ja lähti takaisin kotia kohti. Selkis... Ptruu ja mennään eri suuntaan Vilhoseni... Muutaman oksan nappasi matkaan siinä kulkiessa. Säikyksi ei voi tätä hepoista sanoa vähimmässäkään määrin, edes puskista lennähteleviä kuukkeleita ei Vilho säikkynyt. Nyt rohkenen vastedeskin yksin matkaan. Eikun kaksin. Upea maaruska... Äkäslompolossa aurinkoista ja +19. Lämpötilan puolesta poikkeuksellinen keli. Revontulia, tähtitaivasta... Kyllä lomalaisten kelpaa! 

Muuten, kävimme eilen Kellokkaan 20-vuotisjuhlallisuuksiin osana liittyvässä tilaisuudessa, nimittäin Suuri Luontoilta oli kyseessä. Samainen, mikä radiossakin tulee. Olipa vain mielenkiintoista! Ja hyvä asiantuntijaraati, joilta ei huumorintajua puuttunut. Yksi kysymys koski Varkaankurun pohjilla olevaa huumaavaa tuoksua, jota on vaikea kuvailla, joka tapauksessa juurikin hyvä tuoksu. Ja sehän lähtee tesma -nimisestä ruohokasvista. Taas opin uutta! Nimittäin muinoin oli koulussa tapana kerätä kesäloman aikana kasveja ja kuivata niitä. Meidän vuosikurssimme vain sattui sitten olemaan aikansa ensimmäinen, jolloin kasvien kerääminen lopetettiin. Harmistus... eipä sitä laiska koululainen viitsinyt itsekseen opetella. Mutta hei, aina voi aloittaa!