tiistai 29. joulukuuta 2015

Paluu poroateriaan...












Tänään kokattiin poronkäristystä ja pottumuusia. Jälkkäriksi tuli aikamoinen sekametelisoppa: kipon pohjalle murskattu pipari, mansikkarahka-kermavaahtosekoitusta, banaaniviipaleita, taas vaahtoa, päälle vinoon leikattu persikanpuolikas ja maapähkinäsuklaata raasteena...

perjantai 25. joulukuuta 2015

Valotonta valoa

Jouluaattona Äkäslompolossa on sellainen tapa, että katuvalot sammutetaan ja katujen varsille laitetaan kynttilälyhtyjä. Valaistus vaihtuu klo 16. Nämä kuvat ovat iltakymmenen jälkeen napattuja. Tunnelma on kyllä aivan kuin postikortista, ja sitä kännykällä on tietenkin vaikea tavoittaa. No, tuuli oli eilen kova ja moni lyhty sytytettiin yhä uudelleen. Moni ihmetteli valoja. Ulkomaalaisille tilanne on elämys, kuten lomaileville suomalaisillekin. Yksi totesi käyneensä täällä 25 vuoden ajan, sanoi, että kannattaa jo tämän illan takiakin tulla. 'Kuka nämä sytyttää...', totesi eräs. Talkootyöllä tämä, kuten moni muukin asia kylällä hoituu. Yhteistyöllä...


Äkäslompolo

lauantai 19. joulukuuta 2015

Juu juu Oona oot iso...

Varsinaisen härdelliviikon päätteeksi muutama vapaapäivä ja sehän aloitettiin Konijänkällä maastolenkillä. Oona oli niin hoikassa kunnossa... '...vitsninäkö sanoit vai ookko tosissas...'  No siitä on päälle vuoden päivät, kun viimeksi Oonalla ratsastelin, vaan heppahan olikin tuolloin tiine. Lokoisaa viikonloppua itsekullekin!












keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Huh kun huuruista

Aikamoiset lämpötilaerot pienen matkan sisällä. Kotoa Helukasta lähtiessä päivällä oli -21, Kittilässä -13. Töistä lähtiessä iltayhdeksän maissa Kittilän pakkaslukemat viipyilivät -18 asteessa, matkalla lämpeni -13:een asteeseen ja kappas, Äkäslompoloon laskeutuessa mittari alkoi viipottaa kovempia lukemia ja mitä lähemmäs Äkäslompolon pohjoisosaa ajoin, niin aina vain kylmeni. Mittari pysähtyi -29 asteeseen. Voin kertoa, että kissoilla ei ole mitään kiirettä ulos. Ylläri... 

Ajatuksena on käväistä maastolenkki lauantaina, mutta nyt on tosisti mielessä pakkasraja ja se taitaa olla -15. Niin mukavaa kuin heppastelu onkin, niin edellinen reissu parinkympin pakkasviimassa sai tämän tyärenpuolen huurtumaan. Taisi viime talvena olla kerran -25 maastoreissulla ja se kyllä ottaa nassuun ja varpaisiin, ihme kumma näpeissä ei tunnu.

Oi kauhea kun nyt kyllä pitää kehua kunnallista hammashuoltoa! Pääsin maanantaina kipupäivystykseen heti aamusta ja välineistö oli kuin Star Trekistä, ilmaisu kuvaamaan uuden uutukaisen näköistä hammaslääkärin työpistettä. Ja ihan mahtavan rauhallinen lääkäri. Huomasi kaiketi, että hoituririepu on kauhusta kankeana. Puudutuksia tuli muutamaan kertaan ja no, töissä oli vähän puuroa tämän tätsyn puhe hetken aikaa. Mutta mikä tunne, kun parin viikon vaiva oli poissa!

Jahas, jouluhössötyksiä? Jouluruokia? Kas kun meillä ei niitä syö kukaan... No kinkku kyllä menee uuniin, siitä tulee niin namiskukkeli tuoksu huusholliin. Ja tietty lanttulaatikko on minun herkku, se on kyllä tehtävä. Eli kaupan loora, siihen siirappia ja kermaa, vuokaan, korppujauhot ja rapsakat voinokareet päälle ja siitä poka uuniin hautumaan. No niin ja tietty sillisalaatti. Sekä omatekemä ruisleipä. Näillä mennään. Joulukortit postitettu sekä paketit etelään laitettu. 
Ikävä on lähiperhettä ja muksuja... Aina se joulun seutuna korostuu...






maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulu tulla jolkottaa

Kymmenen päivää jouluun... Meidän huushollissa tulee sellainen joulunaika, että allekirjoittanut on töissä ja parempi puolisko pitää kotia. Niinpä joulunvietto tulee meille vähän etuajassa, vaikka suuremmilta joulustresseiltä vältymmekin. Erilaisia herkutteluja kyllä tulee pöytään, vaikkakin varsinaisia jouluruokia syö tässä taloudessa vain toinen. Mutta sehän on se tunnelma, saa rauhoittua (vaikka kutomaan sukkaa). Olla takkatulen ääressä kahvikupposen äärellä, joululahjaksi saatu dekkari sylissä. Kuuleeko joulupukki...









torstai 10. joulukuuta 2015

Joulusukka jos toinenkin

Juurikin hoksasin, että sukkaparit jäi pääteltäväksi just ennen joulua... Käykö kellekään muulle näin? Noh, valmiina reissuun läpi Suomen ovat nämä...


tiistai 1. joulukuuta 2015

torstai 26. marraskuuta 2015

tiistai 24. marraskuuta 2015

Paukkupakkasesta nollakeliin...

Veikeitä jääkukkia tulee talon seiniin ja kulmalautoihin, kun sää lauhtuu. 
Eilen käväisi semmoinen pakkaspiikki, -26, mikä ei tietenkään ole 'virallinen' mutta on kuitenkin. Helukka on Äkäslompolossa ihan olemassa kylmempi alue, syystä ei mitään tietoa. Tuntuu kyllä aikasten kummalliselta, että reilussa vuorokaudessa sää on lämmennyt 25 asteen verran! Kohta ollaan nollakelissä. Tiet sattuneesta syystä liukkaanpuoleiset, vaikka hyvä talvikeli on ollut jo jonkin aikaa.

Kylä alkaa olla yhä enemmän jouluvalaistuksessa. Mökkien, talojen ja liikkeiden pihoille ja seinille on laitettu 'kystä kyllä'. On lamppua jos jonkinmoista, mielikuvitus rajana. On vilkkua, välkkyä, väriä ja valkoista. Rauhatonta ja rauhallista. Omat koristelut ovat vielä ihan vaiheessa. Ulkoseinään viritelty kylläkin kuusentapainen valoverkosta. Voi sitä kuusenmuotoisena pitää, kun oikein käyttää mielikuvitusta. Saatan ripustella siihen vaikka joulupallojakin. 

Ennen muinoin tuskin olisin uskonut, että kissat viihtyvät ulkona pakkasella, nyt sekin on nähty. Tosin varsin pian koputtelevat ovea ja ikkunaa päästäkseen sisään. Kissojen leluista nämä meidän killit viis veisaavat. Onhan se toki monin verroin mukavampaa repiä klapeista tuohta ja kaivaa kukkapurkeista mullat, tä? Eikö muka ole?? Paljonkohan lienevät laittaneet hiirulaisia pakkaseen terassin alle...



Maisematien näköalapaikalle pysähdyin työmatkalla kuvan verran, ja tuuli oli kyllä sitä myöten rapsakka, että vaikka pakkasta oli -3, niin nassussa tuuli kiristi kylmästi.

Äkäslompolo



No kuka kikkarapää se siinä... Molly tietenkin! Siitäpä onkin aikaa, kun viimeksi tällä tammalla ratsastelin. Maastossa vierähti tunteroinen eilen vapaapäivän kunniaksi, vaikka vähällä olin perua, koskapa mittarissa näytti pakkanen viipyilevän vielä -23 asteessa. No, onhan se vähän lämpimämpää kuin aamupäivän -26. Kelkkapuku, pari lätsää kypärän alla ja parit hanskat pitivät hyvin kylmän vaikka ei sen puoleen tullut hikikään, edes laukkasuoralla. Ja minä pöljä en muistanut kevyttä istuntaa (pöljäpöljäpöljä....) yritin vaan normitapaan istua, eikä mitenkään hyvällä menestyksellä. Satulassa pysyin kuitenkin... HUH! Kivaa oli! Konijänkän kesäleireille voipi muuten jo alkaa ilmoittautua, itsellekin laitan joulupukkitoiveeksi kesäloman sopivaan ajankohtaan...


torstai 19. marraskuuta 2015

Sinisiä hetkiä Ylläksellä

Saattoi sitä tänään työmatkalla ajellessa pohtia kiitollisuutta jälleen. Usein se unohtuu silti. Paitsi näinä päivinä, kun kaikkialla on surullisia uutisia. Kaikesta huolimatta pidän tärkeänä muistaa hyviä hetkiä, kauniita päiviä, perhettä, terveyttä. Ja ettei vallan vaaleanpunaiseksi mene selostus, niin pysähdyin parkkiin Ylläksen maisematielle vetämään muutaman henkosen raikasta ilmaa ja ottamaan satukirjamaisen nuokkuvista puista muutaman sinisen hetken kuvan. Terveisiä maahisten maasta! 

Huomenna pitkästä aikaa Oivapäivä, elikkäs ratsastelemaan, ja palauttamaan kunnon kohottamista. On se vain uskottava, että vaikka kuinka tekee fyysisesti raskasta työtä, niin eihän se hyvänen aika ole sama, kuin että ulkoilee reippaasti puhtaassa ulkoilmassa! 

Äkäslompolo

Äkäslompolo

Äkäslompolo

Äkäslompolo

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Keliä pitelee sano kuukkeli.

Kyllä oli hienot revontulet alkuillasta... Pihakynttilöitä virittelin, kun taivaan valot pilkistivät siihen tahtiin, että eipä sitä pieni ihminen muuta voinut, kuin vetästä toppatakin niskaan ja jäädä niskat kenossa ylös tuijottelemaan, rapsakan tuulen vihmoessa. Selma pyyhälsi menemään pitkin jäistä pihatietä, taisi ihmetellä perheen touhuja.

Kuva Aulis Peltomaa

Aamulla töihin mennessä keli oli kaikkea muuta kuin komea. Keittiön ikkunan mittarissa lämpötila oli kolme astetta plussalla aamuviideltä. Tienpinta oli jäässä ja päällä vettä. Tavallisesti vain Ylläksen maisematien peittävä hernerokkasumu haihtui vasta Kittilän keskustassa. Ihan kertakaikkista luistelua oli melkein koko matka, ja varsinkin maisematieltä laskeutuminen Ylläsjärvelle voitti jännittävyydessä Hercules Poirot -leffat mennen tullen ja palatessa. Tärisytti vielä töihin päästessä, minne muutenkin niukin naukin ehdin ajoissa. Huh, sanon minä...

Ja sitten taas, kotiin palatessa, taivas oli niin nätti... Aurinko oli laskussa ja värjäsi matalalla olevan pilvipeitteen hehkuvan hiilen oranssiin. Valomeri vuorokauden eri aikoina saa tämmöisen etelän flikan ihmettelemään luontoa yhä uudelleen.



Isän ja tyttären retki Äkässaivolla oli sunnuntain ohjelmassa. Liukastahan sielläkin oli pitkoksilla. Kohtaaminen kuukkeleiden kanssa laavulla oli vähintäänkin viihdyttävä. Tirppoja kiinnosti kovasti eväsleivät, edes nuotiotuli ei estänyt ahnetta lintua viemästä leipomuksia parempiin suihin.

Kuva Aulis Peltomaa

Kuva Aulis Peltomaa

Kuva Aulis Peltomaa

Kuva Aulis Peltomaa
Kuva Aulis Peltomaa

Kuva Aulis Peltomaa

Eilen tehtiin niinikään metsäretki, hevosilla. Tällä kertaa ruohomoottoreina Salli, Molli ja Konsta. 
Ja retken lopuksi, kuinkas muuten, nuotiolla mehut ja makkarat.
Tämmöistä tällä kertaa Äkäslompolosta. 
Se vähäinen lumi tuli ja meni, ja nyt taitaa Levin maailmancup olla vähän kiikkulaudalla, onnistuuko. Lumetta laskeminen on vähintäänkin vaikeaa.