lauantai 19. toukokuuta 2018

Tuleeko Hannukaisen kaivos – Tornionjoki vaarassa?

Suomen Luonto - toimitusharjoittelija Juhis Ranta 
kolumni 9.5.2018

"Kaivoksien tiedetään olevan hyvin raskaita hankkeita ympäristölle, miten ne toteutetaankin. Hannukaisen rautakaivoshanke Kolarissa Ylläksen lähellä vaikuttaa lupahakemuksiin tulleiden yli sadan selvityspyynnön ja lausuntojen perusteella epävarmalta hankkeelta. Lapin Ely-keskuskin totesi, että lupahakemukset ovat epäselviä ja ristiriitaisia.

Hankkeesta annetaan Hannukainen Mining Oy:n verkkosivuilla ruusuinen kuva. Yhtiö vakuuttaa, että kyseessä on niin ympäristöystävällinen hanke kuin mahdollista. Luonnonsuojelijat, asiantuntijat ja monet viranomaiset ovat tästä eri mieltä. Kaivoksen kannattavuusarviota on pidetty epärealistisena ja jäte­vesien hoitosuunnitelmaa puutteellisena. Hankkeen takana olevalla yhtiöllä ei näytä olevan tarvittavaa osaamista näin suureen projektiin.
Tornionjoen–Muonionjoen tilasta on syytä olla erityisen huolissaan. Hannukaisen kaivoksen päästöjen lisäksi jokeen tulisivat päätymään Ruotsin puolen Kaunisvaaran kaivoksen jätevesipäästöt. Hannukaisen selvityksissä ei ole huomioitu kahden kaivoksen yhteispäästöjä.
Reilu vuosi sitten suljetun Kaunisvaaran rautakaivoksen avaamista uudelleen suunnitellaan parhaillaan Kaunis Iron -yhtiön toimesta. Rahoitusta on saatu, ja yhtiön mukaan kaivos starttaisi jo ensi kesänä.
Hannukaisen uusimman koe­rikastuksen tulosten mukaan prosessikemikaalien käyttötarve voi olla kolminkertainen verrattuna hakemuksessa mainittuun. Huolestuttavia ovat erityisesti ksantaatit, jotka ovat vesistöissä myrkyllisiä tai erittäin myrkyllisiä. Hannukaisen suunnittelema ksantaattien käyttömäärä olisi noin 4000 tonnia vuodessa eli poikkeuksellisen suuri.
Yhtiön mukaan ksantaatit hajoavat eikä niitä siksi juuri päätyisi vesistöihin. Kemikaalien hajoamista tutkivat testit antavat kuitenkin virheellistä tietoa, sillä lämpö­tila vaikuttaa hajoamisnopeuteen, eikä kokeita ole tehty kylmässä. Suomen Lapissa on pitkä ja kylmä talvi.
Hakemuksessa ja sen pohjana olevissa arvioissa ongelmana on myös se, että niissä on käytetty virheellisiksi väitettyjen tietojen lisäksi vuoden keskiarvojen olettamaa.
Kun käytetään vain keskiarvoja jäävät huomioimatta esimerkiksi sade ja sulamisvesien piikit, jotka voivat kerralla tuoda suuren määrän virtaamaa ja aiheuttaa jätevesialtaiden ylivuotoja. Riittävätkö varastot, kun ennen Muonionjokea on varsin pieni Rautuvaaran allas?
Tornionjoen–Muonionjoen ja ympäröivien sivujokien ekosysteemi on niin herkkä, että jos jätevesien vuotoja tapahtuu liikaa ja kemikaalipitoisuudet ovat suuria, tuloksena voi olla erittäin suuret haitat Natura 2000 -statuksen saaneen vesistön ekosysteemiin.
Teoriassa on mahdollista, että kaivos voi saada toimiluvan puutteellisilla ja virheellisilläkin selvityksillä. Lupaprosessiin valituksineen menee kuitenkin vielä aikaa, eikä yhtiön oma tavoite tuotannon aloittamisesta 2022 tule toteutumaan.
Uskallammeko luottaa siihen, että viranomaiset ovat oppineet Talvivaarasta ja ovat nyt tiukempia? Toivottavasti, sillä kyseessä on suhteellisen lähellä asutusta, vain noin 25 kilometriä Kolarista, tapahtuva intensiivinen ja valtavan ympäristö­riskin hanke."

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ukkostaa ja sadetta ropisee


Ukonilma toukokuussa ja samalla lämpötila putosi 23:sta asteesta 13:een asteeseen. Hyvänen aika, miten virkistävää! Kuurojen suunta Kittilä, joten saapa nähdä, miten Ounasjoen vedenkorkeus muuttuu, vai muuttuuko lainkaan. Vielä perjantaihin saakka ylläpidetään evakuointivalmiutta, tosin veden pinta on jo laskenut eilisen 177, 08m:stä 176,99m:iin. Mikä helpotus! Kylän eteläpäässä silta Sodankylään on ollut viime päivinä suosittu tulvankatselukohde. Sillan jälkeen tie onkin ollut veden alla ja vain yksi kaista käytettävissä. Kyllä tästä kesä lähtee ja tulvat laskee.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kittilässä tulvatilanne helpottanut vähän 15.5.2018

Edit 18.5.2018 Tulva laskee kovaa vauhtia, onpa helpotus! 176,39m mitattu klo 19 ja siis viemäritaso on 175,5m.

15.5.2018
Kittilässä tulvatilanne on pysynyt eilisestä vakaana, vedennousu on pysähtynyt, mutta vielä vesi ei ole lähtenyt laskemaan ja ainakin kuluvan viikon ajan tilannetta tulee seurata tarkasti. Tulvavesi voi pysyä korkealla useita päiviä ja tulevien päivien sateet voivat vielä nostaa vedenkorkeutta. Viranomaiset valvovat edelleen tilannetta tarkasti.
Ihmisiä pyydetään edelleen huomioimaan turvallisuus ja kotirauha sekä välttämään kulkemista yksityisillä pihoilla ja väliaikaisilla tulvavalleilla. Lapsia on hyvä opastaa välttämään liikkumista tulva-alueilla. Ajoneuvoilla ajo on kielletty väliaikaisesti suljetuilla ajoväylillä ja pyöräteillä.
Kittilän kunnan tulvajohtoryhmä on kokoontunut tiistaina 15.5.2018 klo 12 ja saanut jälleen tilannekatsauksen ELY-keskukselta, Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteenlaitoksen Tulvakeskukselta ja Lapin pelastuslaitokselta.
Seuraavan kerran kunnan tulvajohtoryhmä kokoontuu keskiviikkona 16.5.2018 klo 12. Sen jälkeen tiedotetaan kunnan osalta tilanteesta.

Klo 15 tänään veden korkeus oli 177,08m. Tämän vuorokauden ajan veden korkeus on pysytellyt tasolla 177,07m - 177,09m.
 Vahinkoraja on 176,50m.
175,50m korkeudella tulvavesi menee viemäreihin, ja tämä raja ylitettiin 11.5.2018.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kittilän tulvakevät


Ounasjoki Kittilässä tulvii ja reilusti. Pari päivää jo jännitetty, tuleeko Pääskylänniemen vanhainkodilta väkeä evakkoon terveyskeskukseen. Vieläkään siitä ei ihan ole varmuutta. Vedenkorkeus tuossa Sodankylään lähtevän tien kohdilla on ollut aamupäivällä 176,94m, kun vahinkoraja on 176,80m. Raja siihen, että tulvavesi meni viemäreihin, on 175,5m. Könkäällä Kittilän pohjoispuolella veden korkeus on ilmeisesti lähtenyt laskuun.

Videoklipin alkupuolella uimaranta on veden peitossa kokonaan ja pukukopitkin veden vallassa. Sillan toisella puolella oleva leirintäalue on veden vallassa. Tielle on tullut myös vettä sen verran, että vain yksi kaista on käytössä lyhyellä matkaa. Yle uutisoi asiasta tiheään. Täytyy kyllä sanoa, että ole vuosiin näin paljon vettä tulvinut.

Kittilän kunnalta tuli illalla tiedote:

"Kittilässä vedennousu on pysähtynyt, mutta valmiutta pidetään vielä yllä. Tulvavesi voi pysyä nykyisellä korkeudella useita päiviä. Jos tulevina päivinä tulee runsaita sateita, se voi vielä nostaa veden pintaa.
Tulvakeskuksen tietojen mukaan vedennousu on pysähtynyt Kittilässä. Sateet voivat vaikuttaa merkittävästi vielä vedennousuun. Viranomaiset valvovat edelleen tilannetta tarkasti, tulvasuojauksien pitävyyttä varmistetaan eri kohteissa ja vedenpumppaus jatkuu määrätyissä kohdissa.
Ihmisiä pyydetään huomioimaan turvallisuus ja kotirauha sekä välttämään kulkemista yksityisillä pihoilla ja väliaikaisilla tulvavalleilla. Lapsia on hyvä opastaa välttämään liikkumista tulva-alueilla. Ajoneuvoilla ajo on kielletty väliaikaisesti suljetuilla ajoväylillä ja pyöräteillä.
Pääskylänniemellä ei toistaiseksi ole evakuointitarvetta.
Kittilän kunnan johtoryhmä on kokoontunut maanantaina 14.5.2018 illalla ja saanut jälleen tilannekatsauksen Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteenlaitoksen Tulvakeskukselta ja Lapin pelastuslaitokselta.
Seuraavan kerran kunnan johtoryhmä kokoontuu tiistaina 15.5.2018 klo 12 ja saa tilannekatsauksen Tulvakeskuksen asiantuntijoilta. Sen jälkeen tiedotetaan kunnan osalta tilanteesta.
Kittilän kunta tiedottaa tulviin varautumisestaan kunnan www-sivuilla osoitteessa http://www.kittila.fi/kittilan-kunnan-tulvatiedotus-2018. Osoitteesta löytyy myös yleistä tietoa tulvaan varautumisesta. Yksityisten kiinteistöjen suojaus on kiinteistönomistajan vastuulla. Kunta antaa lisätietoja kunnan palvelujen järjestämisen osalta puhelinnumerosta 040 676 3000.
Kiinteistönomistajien tulee itse varautua omien kiinteistöjen osalta. Ensisijaisesti kannattaa seurata ohjeistuksia kiinteistöjen suojaukseen Lapin pelastuslaitoksen www-sivuilla, Lapin tulvasivuilla: http://www.lapinpelastuslaitos.fi/aja…/lapin-tulvasivut-2018
Ajankohtaista tulvatilannetta voi seurata Ympäristökeskuksen sivuilta www.ymparisto.fi ja Lapin pelastuslaitoksen internet-sivuilta osoitteesta www.lapinpelastuslaitos.fi. ELY-keskus julkaisee tulvatiedotteita osoitteessa www.ely-keskus.fi (Ajankohtaista, Tiedotteet).

Allaoleva kuva otettu Kittilästä Sodankylään menevältä tieltä, juuri Ounasjoen ylittävän sillan jälkeen.
Kuva Heli Onnela


Kotipihalla Äkäslompolon Helukassa sulaa viimeiset lumijämät ja tästä lähtien mitataan vettä. Lumen mittaaminen jää ensi talveen.