torstai 12. joulukuuta 2013

Kaduilla tuulee

Ja tällä kylällä tottavieköön tuuli eilen illalla. Myräkkää lupasivat ja keittiön ikkunankarmiin kiinnitetty mittari heilui niin, ettei kännykkäkuvaa tahtonut saada. Tuulen humina kuului sisälle.

Ulkolämpötila kohosi parissa päivässä 40 astetta, -36:sta +4:ään. Aika uskomattoman tuntuista. Betonilaatta taisi tulla vähän jälkijunassa ja nyt on pikkuisen turhankin lämmintä. Ilma kuin linnunmaitoa. Tiileriä on kuitenkin päivittäin lämmitetty, vuoroin leivinuunin puolelta, väliin taas takkatulilla. Leivinuuni piipahti liki 300 asteessa. Kyljet ei kuitenkaan kuumu Tytissä eli ovat sellaiset lämpimän käden tuntuiset.

Päivisin maisemat ovat väliin huikaisevia. Taivaankansi värjäytyy pastellin sävyihin tai on ihan tulessa. Muoniossa aurinko ei enää nouse eikä laske, ja ne muutamat päivänvalon tunnit pysyvät hehkuvan värisinä, paitsi silloin, kun lumikiteiden kimallus täyttää ilman. Sininen hetki on todellakin sininen. Äkäslompolossa aurinkoa on vielä joitakin päiviä vilauksen verran.

Viivi vaikuttaisi kyllä jotakuinkin kotiutuneen. Olen vielä kuitenkin pitänyt pistorasiassa feromonihaihdutinta (Feliway). Otin sen joku viikko takaperin pois ja killi aloitti tassun nuolemisen siihen tahtiin, että alkoi uhkaavasti näyttää turkkikadolta. Tässä on nyt asuttu 2,5kk ja elo alkaa kaikinpuolin rauhoittua. Josko tammikuussa kokeilisi uudelleen feromonin poistoa. Sittenpähän näkee, onko kattiriepu sopeutunut uuteen kotiin.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti