sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Oonan päivä

Tänään oli kyllä voittajafiilis ratsastuksen suhteen! Voipi kuulostaa ihan hölmöltä, mutta itselle isoja juttuja, kun ensimmäistä kertaa -asioita tuli monta yhdelle päivälle: hain Oonan tarhasta yksin (tosin mukaan yritti tulla muutama muukin heppa), sain satulan oikealle paikalleen kerralla, pääsin Oonan selkään ilman apua (ellei jakkaraa lasketa), onnistuin kiristämään satulavyön itse (jalat Oonan kaulalla), onnistuin säätämään jalustimen hihnat niinikään satulassa istuen. Vautsi!


Ratsastaminen sen sijaan meni, no myönnetään, aika pitkälti Oona pomona, mutta lopulta osat siinäkin vaihtuivat. Videoklippi on siinä mielessä raakaa kamaa, että näkee omat virheet erinomaisen selvästi. On se kuulkaa kumma, että satulassa niitä ei ollenkaan huomaa samalla tavalla. Opettaja mainitsee aika ajoin asennon korjaamisesta, käsien asennosta, katseen suunnasta, kantapäistä, ...vain muutamia asioita mainitakseni. Ja totta tosiaan, joka kerta, kun teen jonkin korjauksen, hevonen reagoi siihen heti. Aina yhtä pienistä asioista kiinni... ja kuinka iso vaikutus hevoseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti