Hoitajat saavat kuulla milloin mistäkin. Että tullaan tai ei tulla kipeänä töihin, siitä näkyy rutkasti kommentteja. Siitä muihin tartuttamisesta... tietenkin sitä saa melkoisen 'rokotuksen' itse siitä, että hoitaa niitä kipeitä ihmisiä, oli sitten kyse flunssasta tai ripulista. Olen itse ollut aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että kuka pöljä menee töihin muita tartuttamaan.
Nyt pikkuisen näkee harmaankin sävyjä asiassa, en enää jaksa olla niin mustavalkoinen ja ihan kokemukseen perustuen.
On helppo sivusta todeta yhtä sun toista, itsekin siihen tiedän syyllistyneeni ja anteeksi jo etukäteen, koska tiedän sitä varmaan tulevaisuudessakin tapahtuvan (itseni tuntien). No, ammatinvalintakysymys on oma valinta ja mie nyt vaan tykkään työstäni aivan mahottomasti. Ja olen tehnyt, kuten moni muukin, tuplavuoroja työkaverin oltua kipeänä. Mitä siitä sitten? Elämää tämä on, tilanteita on tullut ja tulee... Omaa työyhteisöä, sen työmoraalia ja yhteishenkeä en voi tarpeeksi kehua.
Hoitotyön yksi ainakin omaa asennetta muokkaava asia on se, että päivittäin tulee muistutuksia siitä, miten monesta asiasta voin omassa elämässä olla tyytyväinen, kuitenkin. Ja kiitollinen myös. Ei ole itsestäänselvyys, että on työpaikka. Se silti harmittaa, että jo nykyisin meidän pienen perheen vähäinenkin ostovoima laskee. En myöskään käsitä, miten näillä keinoilla saadaan lisää työpaikkoja. Onneksi olen niin yksinkertainen ihminen, ettei minun sitä kaiketi tarvitsekaan käsittää. Muinoin kovaan kituutteluun tottuneena se ei arkea haittaa, puurokuureilla on eletty ennenkin. Saivartelu sikseen... tässä kohtaa tulee tietenkin näitä 'eikös terveys ole tärkeintä' -juttuja, ja tottakai se on! Ei, en niuhota ja kyllä, surettaa monenkin ihmisryhmän puolesta myös. Jos tämä vuodatus katsotaan natinaksi, niin siitä vaan. Jokusen adressin kävin allekirjoittamassa.
Hmm... muistuu mieleen tilanne, kun olin pikkulikka vasta, alle kouluikäinen. Olin äidin mummulla yötä Tampereella, ja mahataudissa. Siskonmakkarasoppa ei vaan mennyt alas. Mitäpä tähän mummu... Pisti muksun petiin ja auta armias kun heräsin, siinä se pirun soppa oli kylmänä lautasella edessä. Ja muutako naamariin lusikoimaan... Miksi? No koska 'Afrikan lapsilla ei ole ruokaa ja sulla on'. Pottareissut vinttikamarissa jatkui läpi seuraavankin yön, eikä paperina ollut Lambia vaan kaupan leipien irtokäärepapereita, joita pehmennettiin rutistamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti