keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Kuuluuko ihmisen olla väsynyt?

Pirteää vappuaamua kaikille!

Meillä vietettiin eilistä iltaa siten, kuin ennakoitiinkin. Että lähdetäänkö vappupippaloihin kylälle, vai jäädäänkö leffan katseluun kotiin. Jälkimmäinen voitti. Minulla oli jo töissä mukavat vappumeiningit rekvisiittoineen päivineen. Vapaaehtoisyhdistys oli vielä ystävällisesti ostanut palvelutalon väelle ja henkilökunnalle lisäherkkuja, joten tunnelma oli kaikinpuolin mukava ja väki oli iloista. Kotiinkin pääsin niin ajoissa, että tuntuu, kuin olisi pikkuinen lomanen tässä.

Vasitella -kuoron bänditreenit on lauantaina, joten päivä menee tänään elokuvabiisien ulkoaopetteluun. 'Ensi kerralla sit ei enää nuotteja mukana, nyt pitää jo osata ulkoa'. Että laulelupäivä tänään.

Jääkaapin täytteeksi hain eilen kermaa, lohta, parsakaalia, amerikan pekonia, juustoraastetta, keräkaalia, jääsalaattia ja uusina tuttavuuksina muutamaa erilaista mysliä. Härkäpapuakin taisi olla rouheena, ja tykkäsin siitä. Ennakkoluulo hävisi. Valmisruokana maistelin kuukausia sitten, ja oli mulle kyllä nounou.

Siihen ketoiluun. Hyviin rasvoihin pitää panostaa ja siinä onkin itselle oppimista, kun kolesterolit jo geeneissä tuppaa paukkumaan. Verenpainetasot on laskeneet niin paljon, että verenpainelääkitys jo puolitettiin. Tosiaan muutenkin asia on niin monisyinen, että joka päivä oppii lisää, vaikka ihan keltanokka olen toki. Eilen ensimmäistä kertaa pidin niinsanotun plussapäivän, eli söin reilusti yli kulutuksen. Tällä on tarkoitus huolehtia siitä, että elimistö ei ala säästöliekille, eikä siis totu kalorivajeeseen. Kerran viikossa plussapäivä, tykkään kyllä. Sillä myös ehkäistään painonlaskun jumitus. Olin varma, että puntari tänään näyttää huimaa lisäystä, vaan kävikin päinvastoin. Miinusta eiliseen 300g. Kuulostaa varmaan ihan pöljältä grammojen laskulta, mutta ikuisuuden jojoilleena painon kanssa nautin tosi paljon siitä, että entiset vaatteet alkaa mahtua päälle. Ja että peilistä ei tuijota naama pöhöttyneenä oleva surkea tätsy. On sanottava, että tämä koukuttaa. Ihan niinkuin taitaa tehdä moni asia, josta ihminen kokee hyvää oloa. 

Kuulin eilen jonkun maininneen, että onpa kiva, kun perinteinen kevätväsymys on jäänyt pois. Miten niin perinteinen? Kuuluuko ihmisen olla väsynyt? No ei varmasti kuulu!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti