Ratsastuksen retriitti - Pääsiäisen viettoa Konijänkällä

Mipsan kanssa metsään... Konijänkältä alkoi kahden tunnin reipas maasto, eli ravi-laukka -retki tiedossa. Kyllä vähän jännitti etukäteen, tähän asti meikäläisen maastot ovat olleet tunnin mittaisia eikä niitäkään ole montaa takana. Keli oli alkuun pilvinen ja joltisenkin tuulinen myös. Kolmen-neljän plus -asteen pintaan nousi lämpömittarin lukema eli ulkoiluun kaikin puolin hieno sää. Vissiin olisi aihetta opetella pitämään silmät auki myös siellä korkean paikan alueilla... Vaikka onkin hurrrrjan hienot maisemat, niin simmut kiinni painelin menemään luottaen Mipsan kulkuun. 

Kokeilunhalusta testasin sitäkin, reagoiko hevonen ajatukseen... Kyllä, juuri näin! Ja sehän toimi. Ajattelin ravaamista ja tottakai sitä oman kropankin 'asetteli' rentoon ravaukseen valmistautuen. Sitäkö kautta hevonenkin reagoi... asennolla on väliä, totta se vain on. Taitaa ratsastamiseen päteä sama asia kuin moneen muuhunkin harrastukseen: on keskityttävä juurikin omaan tekemiseen. Muu ei sillä hetkellä merkitse mitään. Lapin luonto ja talvimopo Mipsa...

Reidet huutaa hoosiannaa... voin kertoa. Hiki tuli ja hyvä mieli!

Selma

Ja kappas Selmakin tuli punnittua tänään. Nelikuinen pentu painaa 1,8kg. Hyvin on ruoka maistunut, vaan kyllä pikkukilli kuluttaa energiaakin siinä määrin, että parasta maistuakin. Suloinen mirri...

Päivän sana... katti vauhdissa ja kevättä ootellessa

Niinpä niin... tässä sitä odotellaan kevättä. Lumi sulaa kohta kyllä vauhdilla. Sitä odotellessa... Selma vilistää toistaiseksi sisällä, ulos kurkki vaan hyvinkin varovasti oven raosta.
Hyvää pääsiäisenaikaa itse kullekin!

Oliskohan talvikuulumisten aika...

Talviterveisiä Äkäslompolosta! Elämä polkee tasaista latua, kirjaimellisesti... Lunta nimittäin piisaa vaikka muille jakaa. Takapihan mittatikussa näyttää olevan joltisenkin tasan metrin korkeudelle hangen korkeus ja siinähän puhutaan virallisista lukemista, ainakin melkein. Mitan sijainnissa on pyritty siihen, että alue on mittauksen kannalta sopivin. Eli on riittävän suojainen paikka, siihen ei suoraan tuiskuta ja siinä ei kuljeta. 

Lomalaisille on kelit olleet ihanteelliset ulkoilun kannalta. Muutama pakkasaste, väliin tosin nollan tietämilläkin, väliin aurinkoista ihan häikäistymiseen saakka ja toisaalta, no, kuten tänään, lunta tuli reiluina riepuina. Kävin tänään parituntisen metsälenkin ratsastaen ja sieltä palattua olin vähintään märkä rätti. Mutta kivaa oli! 

Konijänkän kotieläinpihalla on tullut vietettyä vapaapäivinä aikaa ratsastaen ja hevosta hoidellen. On ne vaan niin söpöjä ja suloisia.... Nyt taitaa mennä vähän söpöilyksi mutta siitä viis. Kyllähän siinä oppii monia asioita samalla. Vähintäänkin joka kerran jälkeen löytyy yhä uudelleen uusia lihaksia. Ja kroppa kiittää!

Muuten, Konijänkän kanojen munimia munia on ollut Äkäslompolon koululla hautomakoneessa, ja nyt on pääsiäistipuja kuoriutunut...

Taloon on kotiutunut kissanpentu nimeltä Selma, nelikuinen vilpertti, jolla virtaa piisaa ihan urakalla. Mielikuvitustakin on siinä määrin, että meikäläinen kadehtii. Kaveria Selmalla ei ole, sillä kissavanhuksemme 21-vuotias Viivi oli jo sairas ja lopetettiin. Muonion pieneläinhautausmaasta tuli Viivin lopullinen sija. 

Selma

Tiitu

Konsta

Tulkaa tunturiin lämmittelemään...

Pakkasten puremia päiviä riitti viime viikolla. Auton mittari näytti tasaista -30 -pakkasastetta, tosin vain siksi, ettei kylmempään siinä tekniikka riitä. Oikeastihan käytiin -35:ssä kylmimmillään Äkäslompolossa. Vaan ylhäällä tunturissa tarkeni paremmin, väliin laella oli 'vain' kuudesta seitsemään astetta pakkasta. Kohtsillään tuntuu lähes kesäkeliltä, kun tämän illan mittarilukemat kohosivat -2 asteeseen. Kevättä pukkaa ja hiihtokelit alkavat olla parhaimmillaan! Tervetuloa lomalaiset Ylläkselle!

Itsenäisyyspäivän iltana...

Itsenäisyyspäivän iltana kuukin pisti parastaan. Taivaan lyhtyä mikään voita...

Oonan päivä

Tänään oli kyllä voittajafiilis ratsastuksen suhteen! Voipi kuulostaa ihan hölmöltä, mutta itselle isoja juttuja, kun ensimmäistä kertaa -asioita tuli monta yhdelle päivälle: hain Oonan tarhasta yksin (tosin mukaan yritti tulla muutama muukin heppa), sain satulan oikealle paikalleen kerralla, pääsin Oonan selkään ilman apua (ellei jakkaraa lasketa), onnistuin kiristämään satulavyön itse (jalat Oonan kaulalla), onnistuin säätämään jalustimen hihnat niinikään satulassa istuen. Vautsi!

Ratsastaminen sen sijaan meni, no myönnetään, aika pitkälti Oona pomona, mutta lopulta osat siinäkin vaihtuivat. Videoklippi on siinä mielessä raakaa kamaa, että näkee omat virheet erinomaisen selvästi. On se kuulkaa kumma, että satulassa niitä ei ollenkaan huomaa samalla tavalla. Opettaja mainitsee aika ajoin asennon korjaamisesta, käsien asennosta, katseen suunnasta, kantapäistä, ...vain muutamia asioita mainitakseni. Ja totta tosiaan, joka kerta, kun teen jonkin korjauksen, hevonen reagoi siihen heti. Aina yhtä pienistä asioista kiinni... ja kuinka iso vaikutus hevoseen!

Kattia kanssa....

Nyt on killillä talviflunssa. Pärskii ja yskii Viiviriepu... Takan lämmössä hellii katti itseänsä. Siitä se tautikin toivottavasti pikkuhiljaa hellittää.

Ratsastelua...

Kuukauden verran olen elvytellyt lapsuusajan hevosharrastusta Konijänkällä Ylläksen Äkäslompolossa. Keli oli mainio, pientä pilveä, pakkasta kolmen asteen verran.

Tällä kertaa ratsukkona oli connemara Molly, rauhallinen valkoinen, lutunen ja vaikka mitä suloinen. Juu myönnetään... on vähän sokerihuurretta ilmassa.

Aloittelen todellakin alusta. Halusin ratsastaa, vaan aiemmin pelkäsin hevosia niin, ettei mitään rajaa. Kuluneen kuukauden aikana pelko on jäänyt taakse, ja se on kokonaan opettajan ansiota. Kiitos siitä Jaana! Enää ei tosin ole suitset ihan umpisolmussa ympäri ämpäri, kuten oli vielä kuukausi sitten. Jalustimen mittaus menee jokseenkin... suhteellisen sopivasti. Satulavyön kiristämisessä on vielä varsin paljon opittavaa, kun hevonen tekee 'pallomahat'.

Hyvinkin tarpeeseen tuli tämänpäiväinen tasapainoharjoittelu. Taitaa olla sarjassa 'älä tee tätä vailla valvontaa'. Ja luotto hevoseen sekä Jaanaan on ihan täydellinen. Muuten tuskin olisin uskaltanut tehdä harjoitteita.

Aloiteltiin lyhentämällä jalustimet ihan tosilyhyiksi. 'Tässä on mulla ajatus', totesi Jaana. Käyntiä rauhassa ensin tovi, ja sitten alkoi hikoiluvaihe: nousin seisomaan ja tarkoituksenahan oli pysyä ylhäällä. Lopulta tämäkin onnistui, jolloin lisättiin haastetta: suitset irti käsistä Mollyn kaulalle lähelle satulaa ja omat kädet suorana sivuille. Aika huikea tunne, kun lopulta pysyin tässäkin.

Käynnissä jatkettiin ilman jalustimia. Päinmakuulle kohti hevosen kaulaa ja iso halausote käsillä kaulan ympäri. Molly pisti harjoitteen astetta haastavammaksi painamalla pään alas. Mikäpä se siinä.

Tasapainoilu jatkui: käynnissä jalat satulan reunuksille samalla tavoin, kun selässä ollessa kiristetään satulavyötä, nyt vain molemmat jalat yhtäaikaa ylhäällä. Hyvä treeni reisien rentoutukseen!

Ravissa tasapainoilua: kevyttä ravia ja sitten jalustimilla seisomista. Tässä tuli totta vieköön hiki!
Ravia ilman jalustimia... oli rennointa ikinä. Se on vain jännä huomata, kuinka monta eri asiaa pitäisi muistaa kropalla tehdä, ja kun niitä ei automaattisesti sattuneesta syystä osaa, niin joka asia pitää erikseen miettiä... Samalla oppi myös sen, että hevonen todella reagoi ratsastajan kehon asentoihin. Hyvin pieniä voltteja piti tehdä omaa kehoa kääntämällä. Veikkaanpa, että huomenna löydän itseltäni uusia lihaksia, sen verran jäykkänä vielä oma ylävartalo oli.

Tunnin jälkeen takki tyhjä ja hiessä yltä päältä. Jalat maitohapoilla vapisten vein Mollyn takaisin tarhaan, tietenkin siistimisen jälkeen.

Laplandian helleterveiset

Paljaat varpaat,

hiekka alla. 

Sudenkorentoja taivasalla. 

Lempeästi lillutellen

pilvenhöytyjä tuijotellen

kesäveden annoin viedä
talviturkin...

Samaan aikaan kotosalla... 

Viivi piilottelee boxissa. Hellelukemat Äkäslompolossa +27 asteen kieppeillä viipyilleet jo jonkin aikaa. 

Hitaasti mutta varmasti...

Kaikinpuolin mukavaa juhannuksen jälkeistä aikaa! Ihan äkkiseltään en olisi uskonut, että maalausurakka voi olla näin hidasta ja nimenomaan kelien vuoksi. Myönnetään, että varsin vähäluminen kesä on ollut tähän asti Ylläksen Äkäslompolossa. Vaan on lunta, rakeita ja vettäkin tullut siinä määrin, että vieläkin on urakka kesken. Lämpötilat ovat olleet sen verran nollan lähellä, että terassin ruukkukukat nostin sisälle ja vasta eilen uskalsin laittaa takaisin ulos. Suklaanruskeat seinät alkavat kuitenkin pikkuhiljaa muotoutua. 

On kuulemma vanhan kansan sanonta, että jos järven jäälle salama iskee, niin tulee huono kesä. No, täällä tosiaan oli Äkäslompolossa vielä jäät, kun oli reippaanpuoleinen ukonilma. Ainakin tähän saakka sanonta siis pitäisi paikkansa. Juhannusjuhliahan kelin takia ei tällä kylällä peruta, joten rannassa poltettiin kokko, sen sijaan rantaan suunnitellut tanssit siirrettiin Jounin Kaupan käytävälle. Mikäpä se siinä, kesäiltaa viettää. Meidän perhe tosin jäi kotiin leffan pariin, kun meikäläisellä oli aamutuuri juhannuspäivänä. 

Valoisia kesäöitä vietetään vielä jonkin aikaa. Aurinko on noussut täällä viimeksi 30.5. klo 01:47 ja laskee seuraavan kerran 14.7. klo 01:07.  Eli täällä paistelee keskiyölläkin, ellei satu satamaan lunta...

Maalausurakka alkaa

Kesä on tullut Äkäslompoloon ja sehän tarkoittaa sitä, että vielä pohjamaalissa oleva talo saa uuden väripinnan. Kaiteet ja pokat 534X, seiniin 548X. Tulee suklaatalo. Nyt nautitaan, varjossa +20. 

Kevättunnelmia

Kammonvoittamispäivä

Mitä se on se oman pelon voittaminen? Kun paniikki on voimakkaampi kuin se mitä järki sanoo. Tulta päin vaan... No, pelkonsa kullakin. Minulla se on korkean paikan kammo. Montakohan vuotta olen miettinyt huipulta laskemista ja vain kerran sen joku vuosi sitten olen tehnyt, silloinkin tuskanhiessä päätin, ettei ikinä ei kuuna kullan valkeana enää KOSKAAN! No tänään ylitin tämän pelon, eli en todellakaan voittanut sitä. Ylläsjärven puolelta ylös gondolilla ja suksenkärjet kohti kolmen kilometrin mittaista rinnettä nro 16. Senhän piti olla aivan simppeli, vain yksi jyrkempi kohta ja valtaosa lykkimistä metsässä. Juu varmaan... Jos korkeuseroa on 463 metriä, niin tokko sitä kaikkea 3km tarvitsee lykkiä tai sitten se jyrkkä kohta on tosi lyhyt. Niinkuin muuten olikin. Tosin niitä lyhyitä jyrkkiä oli useanlaisesti. Aina kun pääsin jyrkän kohdan reunukselle, alkoi hiki virrata selässä. Ei taas! Olisi edes vähän loivempia... Ajatukset sekaisin. Mä en tule täältä pois. Jään just tähän. Voi itku, ei eväitä, ei mitään. Ei hyvää päivää, ota nyt nainen iisisti! Ja mikä siinä on, että meikäläisen jalat menee vain auraten. Jalat pysyy vierekkäin vain ankkurihississä. Käsittämätöntä?! Tosi raskasta, reidet ihan maitohapoilla. 'No mee siihen lastenmäkeen ja ees anna vähän tulla vauhtia, kyl se siitä...'  Vaan se tunne, kun on päivän vääntänyt mäessä... Ihan huikeaa! 

Mäkeen!

Ihan täydellinen ulkoilukeli... Aamulla töihin mennessä pakkasasteita oli hiukan reilummin, elikkäs -30. Tai saattoi olla enemmänkin, koskapa auton mittari näyttää enintään -30.  Tuntuu aivan kuin olisi pienellä lomasella, kun töiden jälkeen vaihtaa vapaalle ja pääsee tunturiin. Varsinkin kun huominen on vapaapäivä. Saatanpa nukkua vaikka aamukahdeksaan, johan se on useita tunteja enemmän verrattuna tavallisiin aamuvuoropäiviin. Kevät ja aurinko! Siinäpä parikin kiitollisuuden aihetta kaiken muun lisäksi.

No jaa, Viivi viihtyy sisällä...